Sovittelu ja välimiesmenettely ovat molemmat vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä, joita käytetään oikeudenkäynnin sijaan. Niiden tärkein ero on prosessin luonne: sovittelussa puolueeton sovittelija auttaa osapuolia löytämään yhteisen ratkaisun, kun taas välimiesmenettelyssä riippumaton välimiesoikeus tekee sitovan päätöksen. Sovittelu perustuu vapaaehtoisuuteen, kun taas välimiesmenettely johtaa lopulliseen ratkaisuun.
Yritykset ajautuvat usein välimiesmenettelyyn tottumuksesta tai sopimusehtojen automaattisen viittauksen vuoksi, vaikka sovittelu olisi nopeampi ja kustannustehokkaampi vaihtoehto. Toisinaan taas valitaan sovittelu tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ole lainkaan halukas kompromissiin, jolloin prosessi venyy tuloksettomaksi. Riidanratkaisumenetelmän valinnassa keskeistä on arvioida etukäteen osapuolten välinen luottamustaso, riidan luonne ja se, onko liikesuhteen jatkuminen tavoiteltavaa.
Puutteellisesti laadittu riidanratkaisulauseke voi pakottaa yrityksen pitkään ja kalliiseen välimiesmenettelyyn tilanteessa, jossa sovittelu olisi ratkaissut asian murto-osalla kustannuksista. Vastaavasti liian väljä lauseke jättää avoimeksi, kumpaa menettelyä sovelletaan, mikä johtaa erimielisyyteen jo ennen varsinaista asiakysymystä. Sopimusta laadittaessa riidanratkaisulausekkeen muotoiluun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä se vaikuttaa suoraan siihen, missä ja miten mahdolliset riidat ratkaistaan.
Sovittelu on vapaaehtoinen riidanratkaisuprosessi, jossa puolueeton kolmas osapuoli, sovittelija, auttaa riidan osapuolia neuvottelemaan molempia tyydyttävän ratkaisun. Sovittelija ei tee päätöksiä vaan ohjaa keskustelua. Prosessi päättyy vain, jos osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen tai päättävät lopettaa sovittelun.
Sovittelu kuuluu niin sanottuihin vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenetelmiin, joita kutsutaan kansainvälisesti termillä ADR (Alternative Dispute Resolution). Liike-elämässä sovittelua käytetään erityisesti silloin, kun osapuolilla on intressi säilyttää liikesuhde tai kun riidan nopea ratkaisu on taloudellisesti tärkeää.
Sovittelussa osapuolet säilyttävät päätäntävallan: kukaan ulkopuolinen ei voi pakottaa heitä hyväksymään ratkaisua. Tämä tekee prosessista joustavan, mutta edellyttää molempien osapuolten aitoa halukkuutta yhteisymmärrykseen. Suomessa sovittelua sääntelee muun muassa laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa.
Välimiesmenettely on yksityinen riidanratkaisuprosessi, jossa yksi tai useampi välimies tekee sitovan ratkaisun osapuolten välisessä riidassa. Menettely perustuu osapuolten väliseen välityssopimukseen ja tuottaa välitystuomion, joka on täytäntöönpanokelpoinen samoin kuin tuomioistuimen tuomio.
Prosessi etenee yleensä seuraavasti:
Suomessa välimiesmenettelyä sääntelee laki välimiesmenettelystä. Kansainvälisissä riidoissa käytetään usein vakiintuneita instituutioita, kuten Keskuskauppakamarin välityslautakuntaa, tai kansainvälisiä elimiä, kuten ICC:tä. Välimiesmenettely on suosittu erityisesti kansainvälisissä liikesopimuksissa, koska välitystuomio on täytäntöönpanokelpoinen laajalti eri maissa New Yorkin yleissopimuksen nojalla.
Tärkein ero on ratkaisun sitovuus ja se, kuka päätöksen tekee. Sovittelussa osapuolet itse sopivat ratkaisusta sovittelijan avustuksella, eikä prosessista synny sitovaa lopputulosta ilman heidän suostumustaan. Välimiesmenettelyssä välimiesoikeus tekee sitovan välitystuomion, johon osapuolilla on vain rajoitettu muutoksenhakumahdollisuus.
Tämä perustavanlaatuinen ero heijastuu koko prosessin luonteeseen. Sovittelu on neuvotteleva ja yhteistyöhön perustuva, kun taas välimiesmenettely on adversiaalinen eli vastakkainasetteluun perustuva prosessi, jossa kumpikin osapuoli pyrkii voittamaan riidan.
Käytännön tasolla ero näkyy myös kustannuksissa, aikataulussa ja lopputuloksen ennustettavuudessa. Sovittelu on tyypillisesti nopeampi ja edullisempi, mutta se ei tuota tulosta, jos osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen. Välimiesmenettely tuottaa aina lopputuloksen, mutta se voi olla pitkä ja kallis prosessi erityisesti monimutkaisissa kansainvälisissä riidoissa.
Sovittelu soveltuu parhaiten tilanteisiin, joissa osapuolilla on intressi jatkaa liikesuhdetta, riita on luonteeltaan tulkinnanvarainen tai tunnepitoinen tai nopea ja kustannustehokas ratkaisu on ensisijainen tavoite. Välimiesmenettely puolestaan sopii paremmin, kun riita on oikeudellisesti monimutkainen tai osapuoli tarvitsee täytäntöönpanokelpoisen päätöksen.
Sovittelua suositaan erityisesti pitkäaikaisissa liikesuhteissa, kuten toimittaja- tai kumppanuussopimuksissa, joissa yhteistyön jatkuminen on molemmille osapuolille arvokasta. Riidan vieminen välimiesmenettelyyn tai tuomioistuimeen voi tuhota liikesuhteen pysyvästi, kun taas onnistunut sovittelu voi jopa vahvistaa sitä.
Sovittelu ei kuitenkaan sovellu kaikkiin tilanteisiin. Jos toinen osapuoli ei ole lainkaan halukas neuvottelemaan tai jos riidan kohteena on selkeä sopimusrikkomus, josta tarvitaan oikeudellisesti sitova ratkaisu, välimiesmenettely tai tuomioistuinkäsittely on perustellumpi vaihtoehto. Oikeudellinen arviointi riippuu aina riidan yksityiskohdista, osapuolten asemasta ja sovellettavista sopimusehdoista.
Sovittelu kestää tyypillisesti muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen riidan monimutkaisuudesta riippuen. Välimiesmenettely on huomattavasti pidempi prosessi: yksinkertaisemmat riidat ratkaistaan usein kuudessa kuukaudessa, mutta monimutkaiset kansainväliset asiat voivat kestää useita vuosia.
Sovittelun kesto määräytyy pitkälti osapuolten valmiuden mukaan neuvotella ja löytää yhteinen ratkaisu. Yksittäinen sovitteluistunto voi riittää, mutta käytännössä prosessi sisältää useamman tapaamisen sekä valmistelevaa työtä. Koska sovittelussa ei ole pakollisia menettelyvaiheita samalla tavoin kuin oikeudellisissa prosesseissa, aikataulu on joustava.
Välimiesmenettelyssä aikataulu riippuu sovellettavista menettelysäännöistä, välimiesoikeuden kokoonpanosta ja riidan laajuudesta. Kirjallisten lausumien vaihtaminen, todisteiden käsittely ja mahdollinen suullinen istunto vievät aikaa. Institutionaalisessa menettelyssä, kuten Keskuskauppakamarin välityslautakunnassa, on omat aikataulumääräyksensä, jotka ohjaavat prosessin etenemistä.
Kyllä, sovittelua ja välimiesmenettelyä voidaan yhdistää samassa riidassa. Yleisin malli on niin sanottu Med-Arb, jossa osapuolet yrittävät ensin ratkaista riidan sovittelulla, ja jos se ei onnistu, asia siirtyy välimiesmenettelyyn. Tämä rakenne voidaan kirjata etukäteen sopimuksen riidanratkaisulausekkeeseen.
Med-Arb-malli tarjoaa parhaimmillaan molempien menettelyjen edut: nopean sovitteluvaiheen, joka voi ratkaista riidan ilman täysimittaista oikeudellista prosessia, ja varmuuden siitä, että asia saa sitovan ratkaisun, jos sovittelu ei tuota tulosta. Tämä vähentää epävarmuutta ja kannustaa osapuolia aitoon neuvotteluyritykseen.
Yhdistelmämallin käyttöön liittyy kuitenkin huomioitavia tekijöitä. Erityisesti on arvioitava, voiko sama henkilö toimia sekä sovittelijana että välimiehenä, sillä tämä voi herättää kysymyksiä puolueettomuudesta. Monissa käytännöissä suositellaan eri henkilöä kumpaankin rooliin. Me Hedman Partnersilla autamme asiakkaita hahmottamaan, mikä riidanratkaisumalli sopii parhaiten heidän tilanteeseensa, ja tarvittaessa muotoilemaan riidanratkaisulausekkeen siten, että se palvelee yrityksen etuja mahdollisimman hyvin.